03.07.2007Kävin hakemassa neideille satsit kuivatavaraa ensi viikon matkaa varten. Ostin myöskin 2 "dinosaurus"luuta eli ihan reilun kokoisia ja useita kiloja painavaa luuta. Annoin ne koirille kun lähdin kaupungille. Takaisin tultuani vein luut pihalle (sottasivat lattiaa) ja jonkun ajan kuluttua ihmettelin että mitä se Anni niin tarmokkaasti kaivaa aidan juurella. Luulin että kaivaa porttia vapauteen mutta kun kiirehdin paikalle niin totesin: Anni oli kaivanut maahan ja onnistuneesti peittänyt Nupun luun! Omaa luutaan sitten vahti ja murisi. Aina kun Nuppu yritti mennä aidan luo, niin Anni kipaisi lujaa vahtimaan kätköä. Kyllä pitäisi Nupun nyt hieman kova sana sanoa, antaa viedä itseään ihan 6-0....07.07.2007Tuli oltua 3 päivää maaseudun rauhassa Suodenniemellä - sinne voisi muuttaa vaikka ihan pysyvästi ..... Ilmat oli kyllä niin kuumat että meni ihan koirienkin makoiluksi. Iltasella oli aina hieman jännitystä ilmassa, tulevatko ketut pihaan. Kerran koirat ne ilmeisesti näkivätkin kun lähtivät juokseen mutta onneksi sain käskystä pysäytettyä. Yhtenä iltana katselimme isoa kurkea pellolla. Kävimme myös katsomassa lähistöllä olevia hiehoja, Anni ei tykännyt niistä sitten yhtään! Nuppu ei ymmärtänyt mikä niissä oli niin haukuttava, mutta Anni louskutti niskakarvat pystyssä. Hieman koitin ottaa tottista Nupun kanssa iltaisin mutta sillä oli niin veto poissa että tein vain lyhkäsiä jättöliikkeitä ja idioottirinkiä. Annin kanssa harjoittelin naksun avulla jälleen sivulletuloa. Se on kyllä innokas oppilas, mutta ei myöskään kestä toistoa, 5 toistoa on ihan maksimi. Ilmoitin Nupsun Eläinakatemian tottelevaisuuskurssille, jolla hiotaan liikkeitä kilpakuntoon. Halu tokoilla on kova, mutta Nuppu kun on Nuppu .... Maanantaina sitten starttaamme Suomussalmelle. Ostinkin tänään Annille matkapahoinvointitabletteja kun joutuu sen verran kauan olemaan autossa.18.07.2007On sitten tullut laiskoteltua ihan kunnolla :(. Totesin tämän kun olimme Suomussalmella viikon verran. Koirat olivat kuin suoraan jostain metsästä kun oltiin ihmisten ilmoilla. Ei tietoakaan että ne olis kävellyt nätisti lähellä - ei, päinvastoin mentiin kuin viimeistä päivää eessustaassun .... Reissu meni hyvin, annoin Annille meno- ja paluumatkalla pahoinvointitabletin puolikkaan ja hyvin tehosi. Annin on vain hirveän vaikea pissailla taukopaikoilla, kyykistyi vasta kun oli ihan pakko. Nuppu tekee käskystä, mutta Anni ei vielä oikein osaa tiristää .... Yhtenä aamuna kun istuin laavulla ihailemassa tyyntä järveä ja odotin että kahvi tekeytyy valmiiksi, Anni alkoi murista. Kurkkasin molempia koissuja ja molemmat vahtasivat mökin nurkalla. Kun sinne sitten kurkkasin, niin eikös poro sieltä tulla jolkotellut meitä kohti. Molemmat koirat ampasivat kuin kissa makuulta poron perään. Mulla tuli kova hätä, huusin molempia koiria - ei mitään vaikutusta, kateissa olivat. Yllättäen Anni tulikin takaisin päin ja teki hyökkäyksiä metsää kohti. Sain sen kiinni ja mennessäni remmejä hakemaan, mietin mistä osaan lähteä Nuppua hakemaan. Ympärillä kun oli vain metsää ja metsää ja metsää. Tosin yksi kesänaapuri oli sadan metrin päässä. Kun löysin remmit, laitoin Annin remmiin ja lähdin hölmönä tielle päin, niin Nupsukkainen hölkytteli minua kohti, huh huh! Oliko poro päässyt karkuun vai oliko Nuppu sen saanut kiinni ja todennut että mitähän mä nyt tälle teen? Sen jälkeen koissut olivat muutamia päiviä kiinni, kun porot tunkivat pihaan ihan jatkuvalla syötöllä. Tosin naapuri kehoitti pitämään koirat irti että ne ajaisivat porot pois (menivät tekemään tuhojaan hänen kasvimaalleen) mutta ei ehdotus ei saanut minulta kannatusta. Kotio tultaessa huomasin Annin lihoneen hieman liikaa. Päätin antaa sille aamuisin vain puolikkaan kalkkunankaulan. Porin näyttely lähestyy kovaa vauhtia enkä halua että neitosta kehotetaan dieetille (niinkuin Nuppua). Neito on kyllä vankistunut tosi ihanasti ja on mielestäni muuten hyvässä kunnossa. Lomalla ollessa oli tullut tosi ikäviä uutisia, treenikaveri-Rolle oli päässyt sateenkaarisillalle.20.07.2007 Tänään kävin koirien kanssa hieman "ihmisten ilmoilla". Kuljeskeltiin pitkä lenkki omakotialueilla, Anni hieman pörisi vastaantuleville koirille. Illalla tein Annille pitkästä aikaa verijäljen tarkoituksena ajaa se aamulla kun iltapäivällä on tärkeää tekemistä :). Tein 1 kulmamakauksen, pituutta jäljellä ei kuitenkaan ollut kuin n. 40 metriä. 22.07.2007 Eilen aamulla ajoin Annin kanssa jäljen - Anni teki todella tarkkaa työtä! Pari kertaa kadotti jäljen mutta löysi sen välittömästi. Oli todella innoissaan hommasta ja kulmankin meni hienosti! Iltapäivän vietinkin ilman koiria Piffien seurana mökillä :) 28.07.2007 Porin kv:ssa tehtiin aivan turha reissu! Ensinnäkin kehä oli 1.5 tuntia myöhässä ja sitten kun oli mun vuoro mennä kehään, alkoi sadella vettä! Tuomari kun näki Annin, otti heti mittakepin esille ja sai korkeudeksi peräti 43 cm :(. Tuomari kysyi mistä olen koiran hakenut ja kun vastasin että Kennel Hazebadista täältä Suomesta, niin tuomari kysyi että Suomestako?? Tuomari-setä ei katsonut hampaita (ei kenenkään koiran), eikä ropeloinut Annia mitenkään. Arvostelun kirjoittajalla oli vallan huono käsiala - täytyisikö viedä se apteekkiin suomennettavaksi, lisäksi hänen kirjoitusvalitkoimaansa eivät kuuluneet i-pisteet, joten hieman teetti päänvaivaa suomentaa rouvashenkilön tekstiä. Laatuarvostelu H ja tuomari tuli vielä sanomaan minulle että koira on erittäin hyvän tyyppinen, mutta sen pitää ainakin vähintään 5 cm kasvaa! Lisäksi hän alkoi selittää että rotu on kotoisin Hollannista, teki mieli sanoa että ihanko totta??! Kaikesta en onneksi saanut selkoa, joten pystyin poistumaan kehästä ja suuresti ketutti. Iltasella kävin Nupsukkaisen kanssa kaksin lenkillä. ja oli pitkästä aikaa ihan kivaa. Neitonen kun kävelee ilman Annia ihan erilailla. Vedin myös Annille verijäljen tohon takametsään ja nyt sille tuli pituutta jo ihan hyvin. Oli pakko tehdä hölmö makauskulma kun metsänomistaja oli mennyt kaatamaan sieltä puita, ettäs kehtaa ;) 29.07.2007 Aamulla starttasin jo klo 7 kohti Tervakoskea. Toimin alokasluokan kehäsihteerinä ja päivä oli erittäin antoisa. Kyllä siellä toisinaan oli sellaisia suorituksia että ei meidän Nupsukkaisen kanssa tarvitse kyllä hävetä yhtään! Tuomarin kommenteista sai tosi hyviä vinkkejä joita täytyy nyt alkaa harjoitella kovasti. Päivä kului kuin siivillä ja aurinko paisteli. Tuuli meinasi välillä viedä kyllä teltan mennessään ... Piffit pärjäsivät taas hyvin, Lili ja Qira voittivat EVL:n ja Kari ja Säde saivat koularin TK1. Koskahan on meidän vuoro ...? Tuomari olisi kovasti halunnut antaa Vuoden tulokas -tittelin Samille ja Kostille. Kotio tultaessa oli pakko vetäistä pikku torkut ja sitten koirat pääsivät lenkille. Muistin jopa ajaa Annin kanssa jäljen. Vettä oli satanut eilisestä saakka joten osasin odottaa surkeata toimintaa. Anni blokkasi taas jäljen hyvin ja oli niin innoissaan että sai toppuutella hieman. Meinasin pilata koiran suorituksenkin sillä olin aivan varma että jälki meni toisaalla kuin siellä minne Anni kovasti halusi. Ja kappaskepposta, kun tarkasti katsoin niin Anni oli menossa oikeaan suuntaan, sielläpä näkyi merkki.... Hohhoijaa. Anni hosui hirveästi mutta pysyi jäljellä ohjaajan virheistä huolimatta. Kokonaisuutena en ollut oikein tyytyväinen ajoon mutta Anni oli kovin innoisaan ja seuraavalla kerralla lähdetään paremmille metsille tekemään jo ihan kunnon jälki. Otetaan tavoitteeksi ensi kesänä jälkikisat :) |